Taitaja 9- Hervanna aluekarsinnan voitto Sääksjärvelle

20.-27.11.2019 käytiin Taitaja 9 kisat Hervannan ja Ylöjärven Treduilla. Kaikkiaan 158 joukkuetta kisasivat
Tampereen aluekilpailuissa. Kolmen hengen joukkueet kävivät kahdeksalla eri rastilla kellottamassa ajan ja
vähiten aikaa tehtäviin käyttänyt joukkue voitti. Kisaajat mm.

kiinnittivät postilaatikkoa tiettyyn korkeuteen,

vedettiin kuormaa pumppukärryllä merkittyä reittiä pitkin, tunnistettiin jalostuksen lähtöaineita, taivuttivat metallia annettuun muotoon sekä kasasivat puukehikkoa. Hervannan Tredu onnistui taas järjestämään iloisen ja hauskan tavan kisailla ja tutustua
ammattikoulukampukseen. Oppilaat palailivat kilpailukierrokselta posket punoittaen ja osa selkeästi
kuumissaan. Hienoa oli seurata tiimihenkeä, onnistumisia ja pieniä pettymyksiäkin omiin suorituksiin.
Toisille tärkeintä Taitaja 9-kisoissa on se pipari ja mehu, joita tarjotaan kilpailun jälkeen. Osa selkeästi tullut
voittamaan.
Sääksin koulun pitkät perinteet ja valtava osallistuja määrä juntaa juurensa kotitalousluokkaan.
Kotitalousopettajamme Kati Raskin uupumaton kannustus ja tsemppaaminen tuotti tänäkin vuonna tulosta.
3 joukkuetta jatkoon: kaksi ysiluokkalaista ja yksi kasien joukkue. Team Lee ( Valtteri, Lauri ja Santeri 9 F)
jäädyttivät voittoajaksi huiman 16,34.
Team Lee kisasi jo kolmannen kerran taitaja9 kisoissa, viime vuonna olitte aluekarsinnan 3.
Mikä on tuloksienne salaisuus: -Salaisuutta ei voi paljastaa.
Mikä on taitaja9 kisoissa parasta: -Kavereiden päihittäminen.
Mitä teistä tulee isoina: -Isoja ammattilaisia.

Sääksjärven koulusta myös ysiluokkalaiset Mutterimiehet ja kasien Karvatiikerit. Onnea kaikille joukkueille,
tammikuussa taas kisaillaan! 9 f jää odottelemaan luokanvalvojan tarjoamaa voittokakkua!

 

 

 

 

(Visited 141 times, 1 visits today)

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*