Koulukoirien vapaapäivä

Koulukoiramme Tessa, Pipsa ja Täpli käyvät vapaa-ajallaan Tampereen koirauinnissa uimassa kerran tai pari kuussa. Täpli on käynyt uimassa jo useamman kerran, Tessa ja Pipsa päättivät kokeilla Täplin innoittamana lajia ja jäivät heti koukkuun!  

Ennen pärskyttelyä ja lelun hakemista vedestä on pestävä pehmoiset tassut ja pörröinen turkki, jotta likaa ei joutuisi altaaseen. Karvaiset kaverimme eivät kauheammin välitä pesusta, mutta vaiheesta päästään helposti yli, koska edessä on hauskin osuus eli uinti. 

Pesun jälkeen on laitettava koirien uintia ja uima-asentoa helpottava uimaliivi. Täpli saa vihertävän armeijakuosisen liivin, Tessa ja Pipsa söpöt pinkit uintiliivit. Koirat ulisevat ja haukahtelevat jo innostuksesta, milloin vihdoin pääsee uimaan?! 

Tessa ja Täpli vetävät jo innoissaan rampille päin, jota kautta koirat pääsevät helpommin uimaan. Pipsaa hieman jänskättää, mutta onneksi äiti on turvallisesti lähellä. Omistajat ottavat talutushihnat pois porttien mentyä kiinni, ja siitäkös vasta riemu repeää. “KASTUMISVAARA!” uimaohjaaja naurahtaa, kun Tessa ja Täpli hyppäävät rohkeasti veteen. Pipsakin haukahtelee iloisesti, mutta tyytyy aluksi vain katsomaan rampilta. Pipsan mielestä on kivempaa napata äidin lelu, kuin mennä itse kastumaan! 

Uimaohjaaja rohkaisee Pipsaa menemään veteen, ja lopulta pentukin uskaltaa. Nyt altaassa on onneksi koko porukka. Koirat hakevat innokkasti veteen heitettyjä kelluvia leluja, ja tuovat ne omistajien eteen yhä uudelleen heitettäviksi. 

Puolen tunnin uintivuoron jälkeen koirat ovat jo aivan uuvuksissa reenin jäljiltä. On aika lähteä kuivaamaan karvaiset käpälät ja sen jälkeen kotia kohti.

(Visited 112 times, 1 visits today)

1 Kommentti

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*